Polkuja päihteetömään tulevaisuuteen - askeleita työelämään


Polkuja päihteettömään tulevaisuuteen – askeleita työelämään on Euroopan sosiaalirahasto plussan (ESR+) osarahoittama kehittämishanke, joka tukee Laukaan ja lähialueiden päihteiden käytön riskissä olevia sekä aktiivisesti päihteitä käyttäviä henkilöitä tarjoamalla matalan kynnyksen tukea, kohtaamispaikkatoimintaa ja yksilöllistä ohjausta. Tavoitteena on vahvistaa osallistujien hyvinvointia, osallisuutta ja arjenhallintaa sekä ehkäistä syrjäytymistä.
Hankkeessa järjestetään ryhmätoimintaa, vertaistukea, liikuntaa, työpajoja sekä jalkautuvaa tukea. Tarjoamme turvallisen paikan kohdata, saada apua ja löytää oma polku kohti päihteettömämpää arkea, opiskelua tai työelämää. Toiminta täydentää julkisia palveluja tavoittamalla erityisesti ne henkilöt, jotka ovat jääneet niiden ulkopuolelle.
Lisäksi hanke kehittää yhteistyötä hyvinvointialueen, kuntien ja järjestöjen välillä sekä vahvistaa ammattilaisten osaamista matalan kynnyksen päihdetyössä. Hankkeen aikana kehitetään toimintamalli, joka jää pysyväksi osaksi alueen palveluita.
Hanke toteutetaan aikana 1.8.2026-31.5.2029
Kohtaamispaikat
Kohtaamispaikkojen toiminta käynnistyy lokakuussa 2026.
Tälle sivulle päivitetään myöhemmin:
- 📍 Kohtaamispaikkojen osoitteet
- 🕒 Aukioloajat
- 📅 Ryhmätoiminnan aikataulut
-
Tapahtumat tapahtumakalenteriin?



